luokittelen itseni pahanluokan materialistiksi - rakastan sisustustavaraa, vaatteita, koruja, astioita, purkkeja ja purnukoita, nippeleitä ja nappeleita, kaikkea kaunista, söpöä tai erikoista! haluan aina ostaa kaiken, vaikka kaapit pursuavat jo ennestään roinaa jota olen haalinut vain siksi että "tälle voi olla käyttöä..." tai "pakko ostaa kun on niin halpa/nätti".
vasta nyt kun olen eron takia joutunut pakkaamaan ja viemään pois entisestä asunnosta joka ikisen omistamani hiuspinnin ja paperiliuskan, minulle on valjennut kuinka paljon turhaa tavaraa oikeastaan raahaan mukanani. kaunista, arvokasta ja nostalgista, mutta turhaa tavaraa. matkamuistot, designmaljakot, epäsopivat vaatteet, kaikenmoiset ihanat koriste- ja somiste-esineet...ne eivät ole minulle välttämättömiä, joten miksi jemmaisin niitä verkkokomerossani vain viedäkseni ne avaamattomassa pahvilaatikossa taas seuraavaan vuokrayksiöön?
ei, haluan karsia omaisuuttani niin, että kaikki mahtuu muutamaan muuttolaatikkoon. en halua omistaa mitään, mitä en käytä viikottain. kausivaatteet ovat tietysti asia erikseen. niin suunnattomasti materia minua tällä hetkellä stressaa!
voi olla, että ensiviikolla olen unohtanut koko antimateriahössötykseni ja mennyt ostamaan halpahallista kaiken epäkäytännöllisen made in china -krääsän mitä pystyn kantamaan. se olisi juurikin minun tapaistani ja siksi pelkäänkin sitä mahdollisuutta kuollakseni; entä jos en onnistu? en ole kuvitellut tavarastaluopumisprosessia helpoksi, nopeaksi tai kivuttomaksi, mutten myöskään mahdottomaksi. silti olen kauhuissani ja epävarma. entä jos yritänkin tiedostamattani luopua tarpeestani mihinkään tai kehenkään? pyrin luopumaan tavarasta, koska en halua olla riippuvainen mistään. pyrin eroon tavarasta, vaikka tavallaan tahdon eroon vain exästäni ja tunteistani. tottakai muutoksenkaipuu ja palava halu uudistua on tapani käsitellä eroa ja selvitä kriisistä, mutta onko se kokonaan sitä? pelkään, ettei tälläkään tempauksella ole lopulta mitään vaikutusta elämääni ja lupaukset, joita olen itselleni tehnyt, jäävät täyttämättä. pelkään, etten ole tosissani ja pelkään, ettei näissä tunteissa tai muutoksenhalussa ole mitään aitoa. pelkään, etten ole itselleni rehellinen ja yritän vain haudata pahaa oloani sen sijaan että kohtaisin ja käsittelisin sen.
hoh. vasta toinen julkaisu ja olen jo nyt näin hukassa itseni kanssa. mutta tätähän se tulee olemaan, eikös juu? :)
edit:
löysimpä editoinnin arvoisen, aiheeseen sopivan artikkelin ja siihen liittyvän jälkipuinnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti